15.6.2011

Hyviä uutisia

Tänään on ollut oikea hyvien uutisten päivä! <3 Ihana ystäväni kertoi allekirjoittaneensa vuokrasopimuksen oikein helmeksi osoittautuneeseen asuntoon ja sain itse sähköpostia, että olen saanut hyvän asunnon ensi syksyksi. Lähden siis opiskelijavaihtoon Hollantiin puoleksi vuodeksi ja nyt varmistui, että minulla on kattokin pään päälläni siellä. :)

Mieleni onkin vallannut erilaiset sisustusideat. Ehdin jo ennen oman opiskelijaboksini varmistumista nähdä päiväunia tulevasta yksiöstäni. Jotain tällaista näin haaveissani:


Kuvat täältä.

Jotain pientä ja yksinkertaista. Toki omakin järkeni sanoi, että tuskin luvassa olisi kaikkien haaveitten täyttymystä, designyksiötä parkettilattialla :D Mutta haaveissa kaikki on mahdollista, sehän siinä niin siistiä onkin!

Olin kuitenkin oikein tyytyväinen ja iloisesti yllättynyt, kun klikkailin sähköpostin liitteenä olleita kuvia auki. Todella siisti ja valmiiksi kalustettu huone, joka on valoisa ja jota on helppo itse laittaa oman näköiseksi <3 Tällainen on siis kotini ensi syksynä ja talvena.




Olin siis opiskelijavuokranvälitys-firman sivuilta nähnyt jo kuvia esimerkkihuoneista, joten tiesin mitä odottaa. Eli ihan vakavissani en uskonut saavani haavekollaasia vastaavaa opiskelijahuonetta :D Ja minulle annettu huone on itseasiassa paaaaaljon parempi kuin jotkin esimerkeistä... :P

Jotain pientä ajattelin huoneessa kuitenkin tehdä. Pienillä sisustusjutuilla kun voi tehdä ihmeitä. Mietin mitä vaaleankeltaiseen seinän väriin, puunvärisiin huonekaluihin ja ruskeaan kokolattiamattoon voisi yhdistää?

Kaupungista johon muutan, löytyy onnekseni Ikea, joten pieniä ostoksia voisin tehdä. ;) Ei mitään suurta ja mielellään sellaista, minkä voisi kuljettaa lentokoneessa ja mille olisi käyttöä kotonakin.

Joten, miten olisi yhdistelmä kesä, merenranta ja raikas valkoinen:


Taulu ja kehys Ikea, lakanat H&M, kynttilä Ellos ja tietysti tulppaaneja, kun Hollantiin ollaan menossa!

Tykkään erityisesti, että huoneesta löytyy kätevästi lavuaari ja peili, joten aamuisin on helppo laittautua. Kämppiksinä tulee olemaan kaksi muuta tyttöä, joten yhteinen vessa olisi aamuisin aika ruuhkainen ilman tätä ratkaisua.

Omilla valokuvilla, tavaroilla ja tekstiileillä huone tulee varmasti näyttämään aika erilaiselta, kuin nyt kuvissa. Näytän sitten lopputuloksen syksyllä!








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! Jätä kommentti, kysymys tai vaikka vain terkkuja.

Vastailen mahdollisimman pian!

-Johanna-

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...