30.1.2012

Yllätys!

Kotona odotti myös yksi tosi kiva ylläri, kun saavuin Hollannista viime viikolla. Mies oli vihjaillut, että jotain pientä valkoista saattaisi olla ilmestynyt kotiin sillä aikaa kun olin reissussa...






Ja yllätys oli kyllä onnistunut! Vastassa oli nimittäin iPad. Olen sellaisesta ehtinyt itsekin haaveilla, joten olin todella innoissani uudesta tulokkaasta.







Mistään turhakkeesta ei ole kyse ainakaan meidän taloudessa, varsinkaan kun itselläni oli talouden ainoa kannettava tietokone matkassani mukana.

Mies harvemmin käyttää esimerkiksi tekstinkäsittelyohjelmia, joten iPad on omiaan hänen tarpeisiinsa. Kirjoittaminen iPadilla ilman erillistä näppäimistöä kun ei ehkä ole ihan yhtä sujuvaa kuin läppärillä.





Ajattelin kuitenkin testata myös blogipostauksen tekoa iPadilla, saa nähdä miten vaikkapa kuvien lataus sillä onnistuu.

Ja lehtiä aion ainakin lukea heti kun Mies raaskii lainata uutta ystäväänsä :D

Onko siellä ketään muita iPadiin hurahtaneita..?



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! Jätä kommentti, kysymys tai vaikka vain terkkuja.

Vastailen mahdollisimman pian!

-Johanna-

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...