15.9.2012

Mustavalkoista kotiin


Lähdetiin isäni kanssa Ikeassa käymään, molemmilla ostoslistat kädessä. Isälle valaisimia ja viherkasvi, itselleni tyynynpäälliset, henkareita sekä kynttilänjalka. Kaikki saatiin ja vielä päällisiksi pieni kynttiläepisodi ja hyvät naurut :D


Sama juttu joka syksy. Kun värit vähitellen katoavat pukeutumisesta, sama käy sisustukselle. Tai tottakai väriä saa olla, kun muutenkin on harmaata. Mutta kirkkaat sateenkaaren värit kaappiin ensi kesää odottamaan ja tilalle enemmän simppeliä mustavalkoista, jonka seuraksi tyylikästä harmaata, beigeä ja miksei tänä vuonna sitä viininpunaistakin....




Nämä tyynynpäälliset valkkasin jo nettisivuilta ja ovat vielä mukavammat livenä. Paksua kangasta, muttei silti yhtään karhean tuntuista iholla. Tykkään!






Ja päätin, että ne Hayn Wire-henkarit saavat vielä odottaa. Sen verran kalliiksi tulisivat, kun tällä hetkellä henkareita tarvitaan tähän talouteen enemmän kuin vain muutama. Siispä ostin Ikeasta valkoisia puisia henkareita ja löysin omasta vaatekaapista muutaman perus metallihenkarin valkoisena. Nämä odottakoot sen vaaterekin saapumista ja sopivat sen kanssa yhteen ihan hyvin.






Ja sitten kynttilänjalka, jota olen ihastellut monessa blogissa ensin edes tajuamatta sen olevan Ikeasta. Yksi oli vielä jäljellä hyllyssä ja onneksi ehdin sen itselleni napata, sopii hyvin meidän muitten kynttilöitten seuraksi.

Ja se kynttiläepisodi? No ei siitä sen enempää, kuin että on se kumma ettei tuohon kyseiseen kynttilänjalkaan sopivaa kruunukynttilää myydä kuin 50 kappaleen paketeissa. Niin voisi luulla, että yhden saisi kynttilänjalan kylkiäisenä, kun se kerran siinä valmiina jo komeili. Vaan ei. Saatiin piiitkä selostus isän kanssa kassalla, ettei tällainen peli vetele. Siinä sitten hihitettiin ja oltiin kovasti pahoillaan.Ei saatu kynttilää ei.






Selitys sille, miten tuossa nyt kynttilä kuitenkin jalassa on, löytyy mukavasta ravintoloitsijasta, jonka isäni tuntee. Oltiin syömässä rankan shoppailun päälle ja huomasin, että ravintolan pöydissä oli Ikean kynttilänjalat. Kerroin tervehtimään tulleelle ravintoloitsijalle vielä kynttiläkeikastamme ja kappas, poistuin ravintolasta kynttilä kädessäni. :D Yhtä hyvin olisin voinut ostaa ne 50 kynttilää ja polttaa niitä seuraavat kymmenen vuotta, mutta käyhän se näinkin.

Nyt lähden viettämään tyttöjen iltaa leffateatterin merkeissä. Huomenna voisinkin tehdä pienen leffaesittelyn, jos kiinnostaa?





4 kommenttia:

  1. Uuu kivoja ostoksia! :)

    Minäkin kävin vähän shoppailemassa tänään ja laitoin syksyä kotiin. Täytyykin ottaa muutama valokuva laiminlyötyä blogia varten... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikeassa on se hyvä puoli, että saa pientä kivaa eikä tule kalliiksi.

      Kävin jo kurkkaamssa blogissasi, tosi kivoja hankintoja! Ja kun mainitsit tuon poltetun oranssin, muistin taas muutaman vaatekappaleen, jotka täytyy ottaa käyttöön :)

      Poista
  2. Kivoja ostoksia :) Toivottavasti kynttilänjalkoja tulisi lisää, koska tuo on ollut mielessä itselläkin. En vaan ole käynyt Ikeassa toviin.. Silloin tällöin tulee poikettua poistopisteellä, mutta muuta tavarataloa tulee kierrettyä todella harvoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti kynttilänjalkoja saadaan lisää ja netistä voi onneksi seurata tuotteitten saatavuutta, ettei tarvitse tehdä turhaa reissua Ikeaan. :)

      Poista

Hei! Jätä kommentti, kysymys tai vaikka vain terkkuja.

Vastailen mahdollisimman pian!

-Johanna-

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...