23.10.2012

Giorgio Armani Makeup


Kerroin aiemmin, että minun jäädessä kotiin viikonloppuna, Mies kävi katsastamassa terveys-, muoti- ja kauneusmessut Helsingissä.

Työnsä puolesta Mies messuille meni ja en itse olisi välittänytkään sinne lähteä, mutta silti oli mukava saada pieni tuliainen reissusta :)






Ehkä olin saattanut mainitakin, ettei Armanin meikkejä saanut kotikaupungistamme ja kuinka mukavaa olisi saada uudeksi poskipunaksi voidemainen versio... ;)

Joten nyt pääsen kokeilemaan ensimmäistä Giorgio Armanin kosmetiikkatuotettani ja kuinka freesin meikin saa nestemäisen meikkivoiteen ja tämän poskipunan yhdistelmällä.





Sävy on juuri se mikä pitikin, tavoitteena on saada omenan punaiset, pakkasen puremat posket. Ihan niin kuin se ei onnistuisi kohta puoliin ihan luonnostaankin... :D

Kassaneidillä oli kuulemma ollut hauskaa, kun Mieheni oli vaatimalla vaatinut myös näytteitä merkin muista tuotteista, saisi kuulemma muutaman plussapisteen lisää kotona. Tuntee avovaimonsa <3














Meikkivoide on taas makuuni liian ohut, ei peitä couperosa ihoani tarpeeksi. Ehkä yhden testauksen perusteella peitti vieläkin kevyemmin, kuin aiemmin testaamani YSL Le Teint Touche Eclat, joka oli jo tosi ohut voide.

Mutta huulikiillon ja -punan risteytyksestä tykkään kovasti, voisin hyvin kuvitella hankkivani tätä omaan käyttööni. Juuri sopiva ihmiselle, jonka ei huulipunaa oikein tule käytettyä, mutta jonka mielestä pelkkä huulikiilto ei riitä juhlavampaan tilaisuuteen.

Onko teillä kokemuksia Armanin meikeistä?


Kuva 2 & 5 täältä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! Jätä kommentti, kysymys tai vaikka vain terkkuja.

Vastailen mahdollisimman pian!

-Johanna-

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...