21.11.2012

Workout time


Viikko sitten uusin sopimukseni kuntosalille ja sain siinä mukana muutaman personal trainer -tapaamisen. Ensimmäinen kerta sovittiin tälle viikolle ja olin varautunut, että tiukkaa tulisi tekemään.

Mutta ihan en osannut valmistautua siihen, että puolessa välissä 45 minuutin tapaamista puuskutin naama punaisena, tärisin ja näin kirjaimellisesti tähtiä. Aikamoinen reality slap on face!! :D Vuodessa ehtii näköjään kadota aika totaalisesti joskus vaivalla hankittu kunto.

Lihaskunto ihan nolla eikä aerobinen kunto yhtään sen parempi. Peilistä katsoo laihaksikin haukuttu, kolmekymppinen, 165 senttiä pitkä naisentyllerö. Karu itse diagnosoitu tilani on siis laiha läski! Ja muistetaan se huumori tässä kohtaa, täällä ei nyt olla vinoutuneen vartalokuvan äärellä vaan tunnustetaan tosiasiat. :D

Edessä on siis pitkä tie kohti sitä kuntoa, joka joskus kymmenen vuoden tanssiharrastuksella sain aikaan ja jota olen koittanut pitää yllä kuntosalilla näin kypsemmälläkin iällä. Paitsi viimeisen reilun vuoden aikana. Viime talvi meni opiskelijavaihdossa Hollannissa ja sieltä kotiuduttuani vei työharjottelut ja kesätyö suurimman osan ajasta. Ja se useaan otteeseen mainittu opinnäytetyö taas on vaatinut veronsa viime kuukaudet.






Onneksi sainkin maanantaina personal trainerilta muutaman ihan killeri-liikkeen salille, joiden ansiosta olen vieläkin maitohapoilla ja toivon salaa omaa rollaattoria.

Oisko teillä muuten kiinnostusta saada lisätietoa hyviksi koetuista liikesarjoista kuntosalille? Entäs ruokapäiväkirjat, ärsytyksen huipentuma vai ihan tervetullut juttu? Voisin tehdä postausta aiheesta ja kertoa omia lemppareita salilta ja repsahduksia jääkaapilla. :D Ja vastatkaa rakkaat pumppernikkelit, jos vähänkään herää uteliaisuus tai vaikka silloinkin, jos ette missään nimessä halua mitään hikisiä raudanvääntöneuvoja. Kaipaan vastakaikua!! :)

Oma tavoitteeni on nyt käydä uimassa kerran viikossa ja parhaassa tapauksessa salilla kolmesti viikon aikana. Kaksikin on ihan ok, mutta kolme kertaa takaisi tietty nopeampia tuloksia...






Loppuun taas pari hyödyllistä linkkiä. Ravinnon ja treenaamisen yhdistelmä on välillä aika kinkkinen juttu, jotta niitä tuloksia tosiaan sais aikaan. Tässä yks hyvä sivusto aiheesta. Ja itselleni kun hyvä musiikki näyttelee isoa roolia treenatessa ja lisää tehoa, huomasin sattumalta Valion PROfeel sivustolla kokoelman soittolistoista, jos kaipaatte vinkkejä hyvästä treenimusasta.

Nyt pakkaan kamat ja suuntaan uimahallille altaaseen ja saunaan vetreyttämään kipeitä lihaksia. Kummasti sitä aikaa riittää tähänkin, kun oikeesti haluaa!



2 kommenttia:

  1. Treeniohjelmia kehiin! Hyvän treeniohjelman puute pitää mut poissa salilta. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lupaan tehdä pikimmiten! Voisin laittaa ainakin sen peppu-reisi-ohjelman joka mulle tehtiin tällä viikolla ja jonka takia sattuu paikat edelleen...eli todella tehokas! :)

      Poista

Hei! Jätä kommentti, kysymys tai vaikka vain terkkuja.

Vastailen mahdollisimman pian!

-Johanna-

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...