24.3.2013

Reality slap in the face


Blogeista saa usein tosi vääristyneen kuvan niiden kirjoittajien elämästä. Moni haluaa pitää blogin hyvän tuulisena ja ns. hyvän mielen tyyssijana, niin myös itse oon aina ajatellut. Sekä itselle että lukijoille blogi on tällöin pieni pakopaikka niistä arjen realiteeteistä.

Ja onhan se ihan ymmärrettävää, että jos joku kertoo itsestään yksipuolisesti ja kuvailee vain shoppailujaan, matkoja ja miten terveellisesti (ainakin yrittää) elää, niin on hankala hahmottaa sitä todellista kokonaiskuvaa. Mutta toivottavasti järki sanoo siinä kohtaa, että kaikilla meillä on omat murheemme ja ongelmamme, ne eivät vain päädy sinne blogiin.

Ajattelinkin raottaa nyt pilke silmäkulmassa vähän sitä puolta, mitä en vaivaudu ehkä täällä raportoimaan. Olen esimerkiksi tehnyt useampia postauksia siitä, miten koitan muuttaa elämääni pienin askelin terveellisempään suuntaan urheilemalla ja syömällä paremmin. Omasta mielestäni näistä asioista on mukava kirjoittaa ja ne toimivat samalla itsensä psyykkaamisena ja motivointina kohti sitä päämäärää. Jos ja kun satun repsahtamaan tältä tieltä, en koe tarpeelliseksi tulla blogin puolelle siitä raportoimaan. Mutta tällöin syntyy juuri se yksipuolinen kuva, joka on aika kaukana todellisuudesta :D


  





Itselläni onkin paha tapa innostua erilaisista jutuista ja saatan päättää vakaasti, että nyt jää lisäaineet tai vaikkapa sokeri ruokavaliosta tyystin, mutta kovin kauaa en yleensä pysty totaalikieltäytymiseen.

Asioiden tiedostaminen on omasta mielestäni jo iso askel lähemmäs terveellisiä elämäntapoja, mutta turha niistä on vaahdota jos ei itse kuitenkaan niin elä kuin saarnaa.

Eli juu monista terveysjutuista täälläkin paasaan ja monet olen onnistunut ottamaan osaksi omaa elämääni (vaikkapa luomutuotteet,  proteiinipitoinen ruoka ja lisäravinteet), mutta kyllä täällä vedetään ihan antaumuksella myös roskaruokaa ja herkkuja, välillä niin että sipsimuruja saa ravistella paidalta ja suklaat pyyhkiä leuasta. :D

Toinen elämän tosiasia on, että ei se parisuhteessa elo ole pelkkää ruusuilla tanssimista, matkustelua ja lahjoja ja kukkapuskia (ihanko totta???) :D

Siitäkään harvemmin tulee kirjoitettua blogin puolella, miten taas tuli oltua itse niiiin lapsellinen ja haastettua riitaa tai miten syvältä miehet välillä ovat. Ehkä pitäisi, voisi omakin pää selkiintyä!






Ja jotain asioita ja piirteitä  itsestäni olen saattanut täällä kertoakin, mutta kuinka moni teistä esimerkiksi osaisi sanoa millainen todellisuudessa olen luonteeltani? Että kiihdyn helposti nollasta sataan, varsinkin jos en ole syönyt ja olen nälkäkuoleman partaalla. Tai että syyllistyn aina välillä kunnon road rage -kohtauksiin :D

Eli paljon jää kertomatta ja siitä mitä blogiin päätyy, ei kannata vetää suoraan johtopäätöksiä, millainen ihminen sitä blogia kirjoittelee. Tästä aiheesta kirjoittamiseen ei ollut sen kummempaa syytä, sanotaan nyt vaikka niin, että olin ensin ajatellut kirjoittavani jotain perinteistä muoti- tai terveysjuttua, mutta sattuneesta syystä reality slap osui tänään kohdalle, verenpaine huiteli katossa ja ovet paukkuivat, joten ei ollut ihan sellainen olo, että päivän asu -postaus antaisi todellista kuvaa sen hetkisistä fiilareista :D

Millaisen kuvan te olette saaneet blogien perusteella ihmisistä? Häiritseekä teitä pelkistä iloisista ja vaaleanpunaisista jutuista kirjoittelu? Tai millaiseksi olette kuvitelleet vaikka minut blogin perusteella? Olisi tooodella mielenkiintoista tietää ;)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! Jätä kommentti, kysymys tai vaikka vain terkkuja.

Vastailen mahdollisimman pian!

-Johanna-

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...