8.4.2013

Kauniisti päivettynyt iho luonnollisesti ja turvallisesti


Olen kirjoittanut aiemminkin, että haluaisin siirtyä luonnonkosmetiikkaan tuote kerrallaan. Tässä hyvä esimerkki ja ehkä se suurin syy miksi.

Meikinpuhdistusaine, dödö ja shampoo&hoitoaine ovat jo vaihtuneet vihreämpiin versioihin ja nyt vuorossa oli itseruskettava.

Turun keskustaan Yliopistonkadulle avattiin muutama viikko sitten Ruohonjuuri-liike, josta löytyy laaja valikoima elintarvikkeiden lisäksi myös mm. eko-kosmetiikkaa. 

Sieltä lähti ensin näyte Laveran itseruskettavasta testaukseen ja kun sävy osoittautui sopivaksi omalle iholle, hain lopulta koko purkin.






Tuote sopii sekä vartalolle, että kasvoille ja ekalla kerralla saa hyvin kevyen sävyn, toisella kerralla esimerkiksi sääret alkaa jo hehkua kivasti.

Omasta mielestäni sävy on luonnollinen ja tuoksu ihan ok, ei tää nyt kukkasilta tuoksu, mutta pahemman hajuisiinkin itseruskettaviin on törmätty. 

Bongasin muuten tällaisen mahdollisuuden, itse maksoin tästä parikymppiä, joten mielestäni kannattaa tarttua tähän tilaisuuteen! Varmasti ehtii käyttää kesän aikana ennen tuota päiväystä. Tätähän suositellaan käytettäväksi ihan kosteusvoiteen tilalla...

Ulkona sataa tätä kirjoittaessa oikein kunnolla lunta, joten tätä "keväistä" huhtikuuta piristää ihan mielellään pienellä feikkirusketuksella, vai mitä..? :D




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! Jätä kommentti, kysymys tai vaikka vain terkkuja.

Vastailen mahdollisimman pian!

-Johanna-

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...