9.4.2013

Protskuja aamusta iltaan


Kerroin muutama päivä sitten, että tänään aloitan treenaamisen personal trainerin kanssa ja tavoitteena olis saada kasvatettua lihasmassaa.

Tänään aloitetaan treeni, suuntaan ihan kohta salille. Sitä ennen vielä pieni proteiinipostaus. Varmaan yksi kuluneimmista aiheista tässä blogissa, i know. :D (No joka tapauksessa aiemmat postaukset täällä: 1, 2, 3.)

Nyt kun treenaan kolme kertaa viikossa kuntosalilla ja koitan saada jotain tuloksia aikaiseksikin, tavoitteena on auttaa asiaa syömällä proteiinia tarpeeksi paljon ja mielellään jokaisella aterialla.






Osana aamiaista esimerkiksi keitetty kananmuna tai munakas ja kalkkunaa leivän päällä. Lounaaksi kanaa tai kalaa, paremman puutteessa vaikka purkillinen tonnikalaa, raejuustoa ja salaattia.

Välipaloina esim. manteleita ja pähkinöitä, kananmuna tai vaikkapa proteiinijuoma. Kotona sekoitan proteiinijauheen maitoon, töissä nappaan yleensä valmiin protskujuoman.

Päivällisenä viime aikoina on ollut broileria eri muodoissa, tumman riisin tai pastan kanssa tai ison salaatin kera.






Viimeisin keksintö oli napata proteiinirikasta maapähkinävoita luomuna Ruohonjuuri-kaupassa käydessäni. Ei lisättyä sokeria tai suolaa, vain pelkkää pähkinää ja öljyä. No maku oli sitten myös sen mukainen, ehkä vähän petyin :D

Täytyy pähkäillä nyt vähän uusiksi mihin tätä laittaisin, ehkä maustan sen itse merisuolalla ja hedelmäsokerilla..? Googlasin netistä myös hyvän maapähkinävoi-jäätelön -reseptin ja pari leivontaohjetta...kuulemma maapähkinävoista voisi tehdä myös kastikkeen kanalle?

Näiden lisäksi proteiininlähteenä vähän aikaa sitten ostamani superfoodit. Ja Profeel-rahkoja nappaan edelleen evääksi silloin tällöin...

Toivotaan, että näillä ja treenillä päästään hyviin tuloksiin. Nyt personal trainerin rääkättäväksi!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! Jätä kommentti, kysymys tai vaikka vain terkkuja.

Vastailen mahdollisimman pian!

-Johanna-

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...